Espanja jatkaa matkaa Saksan EM-kisojen puolivälieriin. Siellä se kohtaa perjantaina isäntämaan kovassa kamppailussa. Espanja käänsi pelin EM-debytantti Georgiaa vastaan 0-1 tappioasemasta loppulukemiin 4-1.
Myöhään sunnuntai-iltana EM-kisojen puolivälieriin oli nousemassa uusi joukkue. Espanja oli suuri suosikki ensikertalaista Georgiaa vastaan, ja monet odottivatkin Espanjalle melko helppoa ottelua. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Espanja oli ylivoimainen ensimmäisen vartin aikana, mutta kuin ihmeen kaupalla omissa soi. Tilanteenvaihdon jälkeen tuli oikealta keskitys, jonka Espanjan keskuspuolustaja Robin Le Normand epäonnekseen ohjasi omaan maaliin. 0-1 Georgialle ja Espanjalle kylmä suihku. Espanja kuitenkin hallitsi peliä koko ensimmäisen puoliajan, ja se kantoi lopulta hedelmää, kun Rodri osui juuri ennen taukoa ansaitusti 1-1-tasoituksen.
Toisen puoliajan alussa Georgian supertähti Kvicha Kvaratshkelia oli todella lähellä tehdä unelmamaalin 50 metristä antaakseen Georgialle vielä uuden johtoaseman, mutta pallo lipsahti kaukolaukauksesta niukasti ohi. Se kävi kalliiksi, sillä vain pari minuuttia myöhemmin 16-vuotiaan Lamine Yamalin täydellinen poikittaissyöttö löysi Fabian Ruizin, joka nosti Espanjan 2-1-johtoon kuuden minuutin pelin jälkeen.
Ottelun vetonaula oli 16-vuotias Lamine Yamal, joka haastoi vastustajia kerta toisensa jälkeen. Hän oli yksi Espanjan hyökkäyksen avainpelaajista, ja olikin 74. minuutilla olla Espanjan kolmannen maalin tekijä, mutta ajoi itsensä tilanteessa paitsioon ja maali hylättiin.
Georgia teki parhaansa yrittäessään pysyä ottelussa mukana. Yamalin joukkuekaveri Nico Williams kuitenkin pilasi georgialaisten yrityksen lopullisesti, kun hän teki 3-1-osuman Espanjalle 75. minuutilla, vain minuutti hylätyn maalin jälkeen.
Dani Olmo naulasi vielä loppulukemiksi 4-1 ja samalla ampui Espanjan puolivälieriin Saksaa vastaan, joka pelataan perjantaina 5. kesäkuuta. Tulossa on siis jännittävä huippuottelu jo puolivälierissä.
Espanja – Georgia 4-1 (1-1)
18′ Robin Le Normand 0-1 (om.)
39′ Rodri 1-1
51′ Fabian Ruiz 2-1
75′ Nico Williams 3-1
83′ Dani Olmo 4-1
Jätä kommentti