Espanjan pelaajat haluavat ”päättää” Toni Kroosin uran perjantaina pelattavaa puolivälierään. Kroos itse sanoo, ettei ajatus uran mahdollisesti viimeisestä ottelusta kiinnosta häntä pätkääkään.

On mahdotonta olla näkemättä jotain hyvin symbolista perjantaina pelattavassa Espanjan ja Saksan välisessä jalkapallon EM-kisojen puolivälierässä.

Vaikka puheet moraalisesta voittajasta ovat suurimmaksi osaksi täyttä roskaa – turnausjalkapallossa kun vain voittamisella on väliä – voi hyvällä syyllä väittää, ettäHampurissa pelattavassa ottelussa kohtaavat kaksi vuoden 2024 EM-kisojen pelillisesti parasta joukkuetta. Kuka muka olisi vakuuttanut tämän lopputurnauksen aikana enemmän? Ei ainakaan yksikään niin kutsutuista isoista jalkapallomaista. Ainoat pelillisesti samalle tasolle pääsevät joukkueet tuntuvat olevan Itävalta ja Sveitsi, joiden – vaikka Sveitsillä päivää myöhemmin onkin loistava tilaisuus edetä niin ikään turnauksen välieriin – on rehellisyyden nimissä hyvin hankala nähdä päättävän turnausta Euroopan mestaruuteen.

Saksa ja Espanja sen sijaan ovat kumpikin hyvin potentiaalisia EM-kisojen voittajia. Perjantai-iltana jompikumpi joutuu kuitenkin jättämään turnauksen kesken ja pakkaamaan laukkunsa ennen kuin mitalipelit edes ehtivät alkaa.

Se ei kuitenkaan ole syy ottelun symboliikalle. Se syy piilee Saksan pelin moottorissa, todennäköisesti joukkueen parhaassa pelaajassa; kapellimestarissa, joka päättää, millä temmolla Saksa palloa liikuttaa ja millaista reittiä sen peli etenee.

Perjantain puolivälierän jälkeen Toni Kroos on joko pelannut uransa viimeisen ottelun tai auttanut Saksan välierään, joka pelataan Münchenissä – kaupungissa, jossa Kroos pelasi uransa ensimmäisen ottelun, jossa hän murtautui ensimmäistä kertaa edustusjoukkueen kokoonpanoon, ja jossa hän nousi huipulle, voittaen muun muassa kolme Saksan mestaruutta ja Mestarien liigan, sekä lopulta maailmanmestaruuden, ennen siirtymistään Madridiin.

München on Kroosille tuttu kaupunki, jonne sijoittuu merkittävä osa hänen jalkapallouransa parhaista muistoista. Ja siltikin, vielä paremmat muistot hänellä on Real Madridista, joukkueesta, jossa hän nousi koko jalkapallohistorian parhaiden pelaajien joukkoon. Kymmenen vuotta Espanjassa on jättänyt vaikutuksensa Kroosiin. Kun hän näiden EM-kisojen jälkeen lopettaa uransa – oli viimeinen ottelu sitten perjantain puolivälierä, ensi tiistaina pelattava välierä tai kisat huipentava EM-finaali – hän aikoo jäädä perheensä kanssa Madridiin asumaan.

Kroos kuitenkin viittaa kintaalla väitteille siitä, että se johtuisi osaksi siitä, että hän tuntee itsensä arvostetummaksi Espanjassa. Kuusinkertainen Mestarien liigan voittaja – yhdelläkään pelaajalla historiassa ei ole enempää – väittää, että kokee itsensä ”arvostetuksi kaikkialla”, vaikka onkin ajoittain joutunut kärsimään kovasta kritiikistä kotimaassaan, kun Saksan maajoukkue ei ole menestynyt.

Näissä EM-kisoissa Kroosilla on kuitenkin tilaisuutensa sementoida perintönsä myös saksalaisfanien sydämiin. Hänestä itsestään se tuskin jää kiinni. Kroosin esitys turnauksen avausottelussa Skotlantia vastaan oli kenties koko kisojen paras yksittäisen pelaajan ottelu, eikä hän ole varsinaisesti hidastanut tahtia sen jälkeen. Koko lohkovaiheessa Kroos antoi eniten onnistuneita syöttöjä koko EM-kisojen historiassa.

Kaikesta näkee, että keskikenttäpelaajalla olisi vielä paljon annettavaa kentän tasolla. Kroos on kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että hän haluaa lopettaa uransa omilla ehdoillaan, olleessaan vielä huipulla, ennen kuin joku muu ehtii hänelle sitä ehdottaa.

Kroosin saaminen takaisin maajoukkueeseen oli Julian Nagelsmannille kenties tärkein yksittäinen tavoite, jotta päävalmentaja pystyi luomaan pelityylin, jota hän haluaa peluuttaa. Ja jolla hän uskoo Saksan kisat voittavan. Myös Kroosille realistinen mahdollisuus voittaa oli avainasemassa paluupäätöksen suhteen. Jos hän johdattaa Saksan Euroopan mestaruuteen, on hän kirjaimellisesti voittanut kaiken, mitä voitettavissa on ollut.

Mutta huolimatta siitä, että Saksa on ollut alusta asti vahva ehdokas EM-kisojen voittajaksi, voi sen matka tyssätä jo perjantain puolivälierään. Espanja on täysin eri tason haaste kuin mitä Saksa on aiemmin joutunut näissä kisoissa kohtaamaan. Jos kisojen isäntäjoukkue häviäisi tähänastisen turnauksen vakuuttavimmalle joukkueelle, ei kyseessä olisi epäonnistuminen. Sen Kroos tietää myös itse.

– Olemme saavuttaneen minimitavoitteen. Miten tahansa Espanjaa vastaan käy, ihmiset eivät puhu enää katastrofista. Mutta ei jatkoonmeno ole mikään bonus, Kroos sanoo.

– Meillä on valtavasti nälkää edetä vielä pidemmälle. Me uskome, että voimme mennä päätyyn asti.

Kroosilla on riittävästi kokemusta, jotta hän ymmärtää, ettei yksittäisen ottelun tulos kerro aina siitä, että hävinnyt joukkue olisi epäonnistunut. Joskus myös ottelun häviäjä on voinut pelata loistavan ottelun. Siksi hän ei enää näillä kilometreillä stressaannu liikaa tappion mahdollisuudesta. Edes silloin, kun tappio saattaa olla koko uran viimeinen.

– Toki se käy mielessä, mutta ei se häiritse minua. Saan motivaatiota siitä, kun ajattelen, ettei tämä ole viimeinen otteluni.

Myös Espanjan leirissä tiedetään, että Kroosin pysäyttäminen on avainasemassa, jos joukkue haluaa kaataa Saksan ja jatkaa EM-kisojen välieriin. Turnauksen kahden parhaan keskikentän taistelusta tuleekin todennäköisesti kiehtovaa katsottavaa. Etenkin se, kumpi pystyy vaikuttamaan pelin kulkuun enemmän, Kroos vai Espanjaa edustava maailman paras puolustava keskikenttäpelaaja Rodri, tulee ratkaisemaan pitkälti sen, kumman joukkueen käskytyksessä peli tulee etenemään.

– Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että tällaiset pelit ratkaistaan keskikentällä. Sillä, kumpi kontrolloi palloa, tulee olemaan huomattavasti paremmat mahdollisuudet voittaa. Kumpikin joukkue haluaa saada ja pitää palloa, Kroos sanoo.

Kroosin kanssa päättyneellä kaudella Espanjan mestaruutta ja Mestarien liigan voittoa Real Madridissa juhlinut Joselu heitti lisää vettää myllyyn toteamalla medialle, että ”haluaa päättää Kroosin uran” perjantaina. Saksalainen ei kuitenkaan ole niitä pelaajia, jotka antavat vastustajan päästä ihonsa alle.

– Teen kaikkeni, jottei hänen toiveensa käy toteen, Kroos sanoo tuttuun veijarimaiseen tyyliinsä.

Espanjassa Joselun sanomisiin on suhtaudutta pelonsekaisin tuntein. Samanlaisia kommentteja lauottiin Espanjan leiristä vuoden 2006 MM-kisoissa, jolloin Espanja kohtasi neljännesvälierissä Ranskan. Tuolloin joukkueesta ilmoitettiin, että he haluavat päättää Zinedine Zidanen uran. Zidane vastasi pelaamalla yhden turnauksen parhaista otteluista, kruunaten iltansa iskemällä viimeisen maalin 3-1 voitossa.

Nyt Espanjassa pelätään, että historia toistaa itseään. Että yksi maailman parhaista keskikenttäpelaajista laittaa tiskiin sellaisen näytöksen, että Espanjan hienosti alkanut turnaus päättyy sittenkin mollivoittoisesti.

Onkin jokseenkin ironista, että perjantaina myös katsojien on valittava, haluavatko he, että turnauksessa jatkaa upeista keskikenttäpelaajistaan tunnettu Espanja – vai turnauksen kenties paras keskikenttäpelaaja.

Kroosia ei symboliikka kiinnosta tippaakaan.

– En koe pätkääkään nostalgiaa, hän sanoo.

– En usko, että tämä jää viimeiseksi ottelukseni. Tulen olemaan onnellinen myös ilman jalkapalloa, mutta ainoa jatkaa pelaamista vielä hieman pidempään.


Espanja - Englanti