Futsalin EM-kisat alkavat keskiviikkona Hollannissa. Suomen historian ensimmäinen ottelu futsalin arvokisoissa on edessä torstaina, kun joukkue kohtaa Italian klo 21:30 Suomen aikaa alkavassa ottelussa. Valitettavasti Suomen joukkue joutuu kuitenkin pelaamaan historiallisen ottelunsa ilman yleisöä.

Kuten viime viikolla uutisoimme, oli viime viikon alkuun mennessä Suomesta ostettu enemmän lippuja futsalin EM-kisojen otteluihin kuin mistään muusta maasta kisaisäntä Hollantia lukuun ottamatta. Vielä tuolloin turnauksen mahdolliset yleisörajoitukset olivat kuitenkin epäselvät.

Nyt Hollannin jalkapalloliitto on kaatanut kylmää vettä historiallista päivää todistamaan halunneiden suomalaisfanien niskaan, sillä liitto tiedotti, että turnauksen lohkovaiheen ottelut tullaan pelaamaan tyhjille areenoille.

Hollannin hallitus päätti viime viikolla jatkaa aikaisemmin voimassa olleita rajoituksia vielä tammikuun 25. päivään asti. Rajoitukset kieltävät katsojien päästämisen urheilutapahtumiin täysin. Futsalin EM-kisojen lohkovaihe kestää tammikuun 28. päivään saakka, mutta maan jalkapalloliitto tiedotti, että kaikki alkulohkojen ottelut tullaan pelaamaan tyhjille katsomoille.

Rajoitusten mahdollista jatkamista tarkastellaan hallituksen toimesta uudestaan 25. tammikuuta. Jos yleisön päästäminen urheilutapahtumiin sallitaan, tekevät kisajärjestäjät kaikkensa, jotta pudotuspeleihin voidaan ottaa yleisöä.

– Uefa Futsal EURO 2022 (turnaukseen virallinen nimi) viimeistelee futsalin läpilyönnin ja kasvun Hollannissa. Olimme tietysti toivoneet, että kaikki kuusitoista osallistujamaata olisivat voineet pelata täysillä stadioneilla. Jos vielä myöhemmin turnauksen aikana on mahdollista päästää faneja katsomoihin, teemme kaikkemme sen mahdollistamiseksi. Organisaationa olemme valmistautuneet tapahtuman järjestämiseen turvallisella ja vastuullisella tavalla, kertoi turnausjohtaja Gijs de Jong.

Kaikki fanit, jotka olivat ostaneet lippuja turnauksen otteluihin, saavat rahansa takaisin täysimittaisesti. Hyvitys tullaan tekemään siis sekä alkulohkojen että pudotuspelivaiheen otteluista. Jokaista lipun ostajaa tullaan informoimaan asiasta sähköpostitse.

Jos pudotuspeleihin voidaan päästää yleisöä, annetaan jokaisen ottelun lippuihin etuosto-oikeus niille kannattajille, jotka olivat ostaneet lippuja kyseiseen otteluun alun perinkin. Myös tästä järjestelystä kannattajat saavat lisätietoa sähköpostitse.

Suomi kohtaa lohkovaiheessa Italian lisäksi Kazakstanin 24. tammikuuta ja Slovenian 28. tammikuuta. Jokaisen lohkon kaksi parasta jatkaa pudotuspeleihin. Futsalin EM-kisojen pudotuspelit käynnistyvät tammikuun viimeisenä päivänä.


Espanja - Englanti