Futsal on lajina kovassa nosteessa Suomessa, mistä osittainen kiitos kuuluu historiansa ensimmäisiin arvokisoihin selviytyneelle miesten futsalmaajoukkueelle. Suurelle yleisölle laji voi kuitenkin olla hieman vieras – siksi jalkapallon-EM.fi tiivistää nyt yhteen artikkeliin kaiken, mitä lajista ja sen säännöistä tulee tietää.
Hollannissa pelattavat futsalin EM-kisat alkavat ensi viikon keskiviikkona. Suomen ensimmäinen ottelu on vuorossa päivää myöhemmin, kun joukkue kohtaa Italian klo 21:30 Suomen aikaa alkavassa ottelussa.
Futsal elää tällä hetkellä kaikkien aikojen buumiaan Suomessa. Harrastajamäärät ovat kasvussa ja maajoukkueiden otteet kiinnostavat enemmän kuin koskaan. EM-kisoihin on Suomesta matkaamassa enemmän katsojia kuin mistään muusta Euroopan maasta. Todella moni suomalainen tulee myös katsomaan EM-kisojen otteluita TV:n välityksellä.
Silti futsal saattaa lajina olla monelle hieman vieras. Siksi jalkapallon-EM.fi käy nyt lyhyesti läpi kaiken, mitä sinun EM-kisojen otteluiden seuraamista varten tulee tietää.
Mitä futsal on?
Futsal on pienellä kentällä pelattava jalkapallon sisäpelimuoto. Nimi tulee alun perin espanjakielen termistä fútbol sala. Peliä pelataan kahden joukkueen välillä, joilla molemmilla on kentällä viisi pelaajaa. Vaihdot tehdään lennosta jääkiekon tai salibandyn tapaan. Futsalpallo on hieman jalkapalloa pienempi, raskaampi ja vähemmän kimmoisampi, minkä vuoksi se kimpoilee ja pomppii vähemmän.
Pieni kenttä tarkoittaa sitä, että pelaajilla on huomattavasti jalkapalloa vähemmän tilaa. Tämän vuoksi pelaajat ovat teknisesti äärimmäisen taitavia. Ammattitasolla futsal ei ole kuitenkaan pelkkä taitopeli, vaan myös fyysisesti raskas ja intensiivinen kontaktilaji.
Historian lyhyt oppimäärä lajiin nimeltä futsal
Futsalin ensiaskeleet otettiin Uruguayssa 1930-luvulla. Lajin kehittäjänä pidetty Juan Carlos Ceriani otti futsaliin monia vaikutteita koripallosta. Näihin kuuluvat viiden pelaajan kentälliset ja 40 minuutin ottelun kesto. Ceriani kuitenkin yhdisteli futsaliin myös muita lajeja; kentän ja maalien koot otettiin käsipallosta ja maalivahtien säännöt vesipallosta.
Peli levisi nopeasti halki Etelä-Amerikan. Ensimmäinen futsalliitto muodostettiin 1965. Lopulta, vuonna 1989, Fifa otti lajin sateenvarjonsa alle ja järjesti futsalin ensimmäiset viralliset MM-kisat Hollannissa. Historian ensimmäisen maailmanmestaruuden vei Brasilia.
Ensimmäinen Uefan alainen futsalturnaus järjestettiin vuonna 1996. Ensimmäiset viralliset EM-kisat järjestettiin kuitenkin vasta vuonna 1999, jolloin Venäjä voitti finaalissa Espanjan.
Ensimmäisissä futsalin EM-kisoissa oli mukana kahdeksan maata; tämän vuoden EM-kisoissa joukkueita on jo 16. Uefan 55 jäsenmaasta jopa 50 osallistui futsalin EM-kisojen karsintoihin, mikä kertoo omaa kieltään siitä, kuinka kansainvälisestä lajista nykyään on kysymys.
Seuratasolla Euroopan merkittävin turnaus, futsalin Mestarien liiga, perustettiin vuonna 2001 – joskin turnaus tunnettiin silloin nimellä Uefa Futsal Cup.
Monissa Etelä-Amerikan ja Etelä-Euroopan maissa, erityisesti Brasiliassa, Argentiinassa, Espanjassa ja Portugalissa, on normaalia, että lapset pelaavat futsalia ennen mahdollista siirtymistään isommalle kentälle ja jalkapallon pariin. Monet eteläamerikkalaiset tähdet Lionel Messiä ja Neymaria myöden ovatkin sanoneet, että futsalin pelaaminen on syynä heidän tekniikkansa kehittymiseen.
Futsalin pelipaikat
Koska futsalkenttä elää merkittävästi pelin aikana, vaihtavat pelaajat usein pelipaikkoja ja jokainen pelaaja vastaakin tavallaan koko kentästä. Kullakin pelaajalla on kuitenkin oma primäärinen roolinsa. Poikkeuksena tähän ovat viimevuosina yleistyneet yleispelaajat, Universalit, joiden primäärinen tehtävä on pelata koko kentän säteellä.
Maalivahti, goleiro
Kuten missä tahansa muussakin lajissa, maalivahdin päävastuu on maalien estäminen. Futsalmaalivahdit kuitenkin osallistuvat peliin huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi jalkapallossa, ja myös heiltä vaaditaan teknistä osaamista.
Puolustaja, fixo
Alin kenttäpelaaja, jonka tehtävä on suojata maalia, mutta myös rytmittää hyökkäyksiä jalkapallon pohjapelaajan tai amerikkalaisen jalkapallon pelinrakentajan tavoin.
Laituri, ala
Yleensä joukkueiden taitavimmat ja luovimmat pelaajat ovat laitureita. Osallistuvat aktiivisesti sekä hyökkäys- että puolustuspeliin.
Hyökkääjä, pivot
Hyökkäyksen terävin kärki, jonka tehtävä on tehdä maaleja, mutta myös pitää palloa ylhäällä ja voittaa aikaa omalle joukkueelle.
Yleispelaaja, universal
Pelaaja, joka pystyy pelaamaan missä roolissa tahansa.
Futsalin säännöt
Joukkueet saavat pukea otteluun 14 pelaajaa, joista – maalivahti mukaan lukien – viisi pelaajaa on kentällä samanaikaisesti. Vaihtoja voi tehdä, kun peli on käynnissä, ja vaihtoja voi tehdä loputtoman määrän.
Joukkue voi vaihtaa maalivahdin tilalle lentävän maalivahdin. Tällöin kenttäpelaaja pukee päälleen hänet muista erottavan paidan, ja hän on sääntöjen mukaan maalivahti. Tämän avulla joukkueet pyrkivät kuitenkin luomaan pelillistä ylivoimaa vastustajaa vastaan.
Ottelussa on kaksi puoliaikaa. Puoliaika kestää 20 minuuttia ja peliaika on tehokasta; kello pysähtyy pelikatkojen ajaksi. Kummallakin joukkueella on käytettävissään yksi aikalisä puoliaikaa kohden.
Jos ottelussa on mahdollisuus jatkoaikaan, pelataan se kahtena viiden minuutin puoliaikana. Jos ottelu on tasan vielä jatkoajan jälkeen, seuraa rangaistuspotkukilpailu. Rankkarit ammutaan kuudesta metristä.
Vapaapotkut ja rangaistuspotkut toimivat kuten jalkapallossa. Rikkeet kuitenkin kumuloituvat, ja jos joukkue rikkoo viisi kertaa yhden puoliajan aikana, saa vastustaja jokaisesta sen jälkeisestä rikkeestä rangaistuspotkun toisen rankkaritäplän kohdalta kymmenestä metristä. Jos rike tapahtuu tätä lähempänä maalia, voi rangaistuspotkun laukoa siitä, missä rike tapahtui. Rikkeet nollautuvat ensimmäisen puoliajan jälkeen, mutta eivät toisen puoliajan jälkeen ennen jatkoaikaa.
Ottelussa on kolme tuomaria. Yksi molemmilla puolilla kenttää kentän sivurajalla ja yksi, joka seuraa vaihtoja ja rikkeitä, sekä toimii yhteydenpitohenkilönä neljänteen tuomariin, joka vastaa ottelukellon pysäyttämisestä ja käynnistämisestä.
Pelaaja lentää suihkuun kahdesta keltaisesta tai suorasta punaisesta. Suoran punaisen jälkeen rikkonut joukkue joutuu pelaamaan miehen vajaalla kaksi minuuttia. Alivoima päättyy, jos vastustaja onnistuu maalinteossa.
Pelaajat saavat liikkua rangaistusalueelle ja maalivahti sieltä pois. Maalivahti ei kuitenkaan saa koskea palloon uudestaan, ennen kuin se on käynyt vastustajan kenttäpuoliskolla tai koskenut vastustajaa.
Jos pallo ylittää sivurajan tai osuu kattoon, jatketaan peliä rajapotkulla. Rajapotkusta ei voi tehdä suoraan maalia. Jos pallo ylittää päätyrajan, seuraa siitä maalivahdin avaus tai kulmapotku, kuten jalkapallossa. Maalipotkujen sijasta futsalissa on käytössä maaliheitot.
Rajapotkut, vapaapotkut, kulmapotkut ja maalivahdin avaukset on annettava neljän sekunnin sisällä siitä, kun rike on vihelletty. Jos peliä ei käynnistetä neljän sekunnin sisällä, saa vastustaja tilanteesta epäsuoran vapaapotkun. Maalivahti ei myöskään saa pitää pallo hallussaan yli neljää sekuntia omalla kenttäpuoliskollaan.
Maailman menestyneimmät miesten futsaljoukkueet
Espanja: On voittanut kuusi Euroopan mestaruutta ja kaksi maailmanmestaruutta.
Portugali: Hallitseva Euroopan mestari ja maailmanmestari.
Venäjä: Voitti historian ensimmäisen Euroopan mestaruuden ja on edennyt finaaliin neljästi sen jälkeen.
Italia: Kaksinkertainen Euroopan mestari.
Brasilia: On voittanut viisi kahdeksasta mahdollisesta maailmanmestaruudesta.
Argentiina: Maailmanmestari vuodelta 2016 ja vuoden 2021 MM-kisojen hopeamitalisti.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti