Italia toipui nopeasti EM-kisahistorian nopeimmasta maalista Albaniaa vastaan ja nousi tärkeään voittoon EM-kisojen 2024 avausottelussaan. Italian komennossa sujunut ottelu päättyi lopulta Gli Azzurrin 2-1 voittoon.

Dortmundissa Westfalenstadionilla pelatussa ottelussa oli joidenkin lähteiden mukaan jopa 50 000 albanialaista seuraamassa maajoukkueesan avausottelua sen historian toisissa EM-kisoissa. Peli oli etukäteen hyvin mielenkiintoinen, sillä Albanialla ja Italialla on läheiset diplomaattiset suhteet ja noin kolmannes Albanian kisajoukkueen pelaajista pelaakin ammatikseen Italiassa.

Ottelussa nähtiin yksi EM-kisahistorian shokeeraavimmista aloituksista, kun lohkon täytenä heittopussina pidetty Albania osui vain 22 sekunnin jälkeen. Federico Dimarco antoi omalla alueellaan huolimattoman rajaheiton, johon Alessandro Bastoni ei reagoinut riittävän nopeasti. Albanian Nedim Bajrami pääsi kiittämään italialaisten nukahduksesta ja latasi voimakkaan vedon Italian maalin yläkulmaan, eikä jättänyt Gianluigi Donnarummalle mitään mahdollisuuksia. Maali oli miesten EM-kisojen historian nopein.

Kymmenen minuutin jälkeen avausottelussa pahasti nukahtanut Bastoni kuitenkin korvasi virheensä ja toi pelin tasoihin. Italia pelasi kulmapotkun lyhyenä ja Lorenzo Pellegrini lähetti millintarkan keskityksen takatolpalle, jossa Bastoni oli sovitusti nikkaamassa pallon käytännössä tyhjään maaliin.

Vartin pelin jälkeen myös yhdeksi turnauksen läpimurtopelaajista ennustettu Dimarco osoitti omaa osaamistaan rynnimällä läpi vasemmalta laidalta. Albanian puolustus pääsi kuitenkin matalaan keskitykseen viime hetkellä väliin.

Tästä seuranneesta pitkästä pyörityksestä Italia siirtyi kuitenkin 2-1 johtoon. Federico Chiesa pääsi laukomaan ja pallo kimposi Albanian puolustajan blokista suoraan rangaistusalueen rajalle Nicolo Barellalle, jonka taitava laukaus suoraan ilmasta upposi vastustamattomasti Albanian maaliin.

Hetkeä myöhemmin Italialla oli paikka iskeä jo ottelun kolmas maalin, mutta Albanian maalivahti Thomas Strakosha torjui upeasti Davide Frattesin viimeistely-yrityksen tolppan kautta turvallisille vesille.

Myös Gianluca Scamacca pääsi yrittämään maalintekoa hyvin samanoloisesta tilanteesta kuin Frattesi. Pallo pelattiin lähietäisyydeltä Albanian linjan taakse ja Italian kärki pääsi laukomaan pienestä kulmasta estelyittä. Jälleen Strakosha kuitenkin onnistui torjunnassa. Tämän myötä lukemat 2-1 jäivät myös taukolukemiksi.

Toisella puoliajalla Albania sai hieman paremmin koneitaan käyntiin, mutta Italia puolusti fiksusti, eikä päästänyt altavastaajajoukkuetta kunnon maalipaikoille. Vain yhden maalin erosta huolimatta toinen puoliaika jäi melko tapahtumaköyhäksi, sillä Albania ei saanut missään vaiheessa kunnollista takaa-ajoa aikaa. Myöskään Italia ei lähtenyt turhaan riskeeraamaan johtoaan, vaan hillitsi hyökkäysintoaan ja piti puolustuksensa tiiviinä.

Vain minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Rey Manaj oli kuitenkin tuoda albanialaisille EM-kisayleisöä järisyttävän maalin, kun hän sai kiinni pitkän, Italian puolustuslinjan taakse pelatun, syötön ja pääsi nokikkain Donnarumman kanssa. Edellisissä EM-kisoissa parhaaksi pelaajaksi valittu maalivahti onnistui kuitenkin peittämään kulman riittävän hyvin, eikä Manaj onnistunut nostamaan palloa maalia kohti.

Italia on voittonsa ansiosta B-lohkon kärjessä yhdessä Espanjan kanssa, kun ensimmäinen ottelukierros on pelattu. Espanja voitti aiemmin päivällä Kroatian selvin lukemin 3-0. Seuraavalla kierroksella Italia ja Espanja kohtaavat toisensa 20.6. Gelsenkirchenissä.

Italia – Albania 2-1 (2-1)

1′ Nedim Bajrami 0-1
11´Alessandro Bastoni 1-1
16′ Nicolo Barella 2-1


Everton - Wolverhampton Wanderers
Manchester City - Nottingham Forest