Uefa on nimittänyt kesän 2022 naisten EM-kisojen tuomarit. 13 erotuomarin joukkoon mahtuu myös yksi suomalainen, kun Lina Lehtovaara nimettiin yhdeksi turnauksen erotuomareista. Yhteensä kisoihin nimettiin 55 tuomaria.

Suomalainen Lina Lehtovaara on yksi kesän 2022 naisten EM-kisojen erotuomareista. Uefa julkisti kaikki EM-kisojen tuomarit alkuviikosta.

Yhteensä turnaukseen nimettiin 55 tuomaria, joista 13 on erotuomareita. Lehtovaara pääsee siis osaksi todella harvalukuista ja arvostettua joukkoa. Suomalaistuomari on aiemmin toiminut neljäntenä erotuomarina vuoden 2017 naisten EM-kisoissa.

Jokainen erotuomaritiimi koostuu erotuomarista, kahdesta avustavasta erotuomarista, neljännestä erotuomarista ja kahdesta videotuomarista. VAR on nyt käytössä naisten EM-kisoissa ensimmäistä kertaa.

– Meidän piti tehdä vaikeita päätöksiä siitä, ketkä erotuomarit lähtevät EM-lopputurnaukseen, koska meillä on kasvava joukko huippuerotuomareita, joista valita, UEFA:n erotuomaripäällikkö Roberto Rosetti kertoo.

– Arvioituamme erotuomareita valmistautumisleireillämme ja heidän suorituksiaan UEFA:n kilpailuissa, tiedämme, että valitsemillamme erotuomareilla on kaikki valmiudet toteuttaa itsevarmaa ja linjassa olevaa päätöksentekoa EM-lopputurnauksessa, Rosetti sanoo.

Eurooppalaisten tuomarien lisäksi kisoissa nähdään yksi eteläamerikkalainen erotuomaritiimi, jonka johtajana toimii venezuelalainen Emikar Caldera Barrera. Kyseessä on osa Euroopan Jalkapalloliiton Uefa ja Etelä-Amerikan Jalkapalloliiton Conmebolin yhteistyösopimusta, joka astui voimaan vuonna 2020. Myös miesten EM-kisoissa vuonna 2021 oli mukana yksi erotuomaritiimi Etelä-Amerikasta. Uefa lähettää vastavuoroisesti yhden erotuomaritiimin heinäkuussa pelattavaan Copa América Femeninaan.

Vuoden 2022 naisten EM-kisat pelataan Englannissa 6.–31. heinäkuuta. Turnauksen kaikki tuomarit voit katsoa täältä.Vuoden 2022 naisten EM-kisojen tuomarit nimettiin tiistaina. Suomalainen Lina Lehtovaara on yksi kisojen erotuomareista.

Vuoden 2022 EM-kisojen erotuomarit:

Jana Adámková (Tshekki)
Emikar Caldera Barrera (Venezuela)
Iuliana Demetrescu (Romania)
Cheryl Foster (Wales)
Stéphanie Frappart (Ranska)
Marta Huerta de Aza (Espanja)
Riem Hussein (Saksa)
Lina Lehtovaara (Suomi)
Ivana Martinčić (Kroatia)
Kateryna Monzul (Ukraina)
Tess Olofsson (Ruotsi)
Esther Staubli (Sveitsi)
Rebecca Welch (Englanti)


Bayern Munich - Real Madrid
Borussia Dortmund - PSG