OTTELU: Kroatia – Espanja

VETOVIHJE: Tasapeli

KOHDE SULKEUTUU: 28.6. klo 19:00

YHTIÖ: Betsson

Kertoimet:

3.90
PELAA NYT

Tässä ottelussa kohtaavat kaksi joukkuetta, jotka ovat ainakin minulle olleet pettymyksiä tässä turnauksessa. Espanja ei ole vieläkään löytänyt mitat täyttävää maalintekijää, vaikka iskikin viisi maalia Slovakian verkkoon lohkovaiheen viimeisessä ottelussa. Se ei silti kerro koko totuutta maajoukkueen tasosta, ja tasonnostoa vaaditaan, jos joukkue haluaa jatkaa pitkälle näissä kisoissa.

Osittain sama pätee myös Kroatiaan, joka on näyttänyt melko aneemiselta pelaamissaan otteluissa. Kyseessä on kuitenkin maajoukkue, joka eteni aina finaaliin asti edellisissä MM-kisoissa. Tuntuu, että Kroatian pelaajat heräsivät tähän turnaukseen vasta lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Skotlantia vastaan.

Joukkueen pitää kuitenkin saada itsestään enemmän irti, jos se haluaa kaataa Espanjan. Kroatian joukkueessa riittää kuitenkin laatua, ja siltä on lupa vaatia nähtyä enemmän. Ivan Perišićin puuttuminen on kuitenkin iso isku kroaateille, ja voi olla jopa ratkaiseva tekijä. Kaiken kaikkiaan tämä ottelupari tuntuu kuitenkin hyvin tasaiselta ja voi kääntyä kummin päin vain.

Löysin kuitenkin Betssonilta pelin, johon minun on pakko tarttua. Kuten viimepäivinä on nähty, ottelut pudotuspeleissä ovat erittäin tasaisia, enkä usko, että tilanne muuttuu tänään. Betsson tarjoaa tasapelille varsinaisella peliajalla 3,90 kerrointa, ja se on yksinkertaisesti liian hyvä ohitettavaksi.

Pelaan tasapeliä 3,90 kertoimella pääasiassa kahdesta syystä:

  • Espanja on aivan liian ylipelattu siihen nähden, millaisia otteita joukkue on tähän mennessä esittänyt.

  • Historiallisesti ottelut näiden maiden välillä ovat olleet tiukkoja, enkä usko, että tänään käy toisin! On varsin mahdollista, että ottelu ratkeaa vasta jatkoajalla tai rangaistuslaukauskisassa.

Pelaa tasapeliä Betssonilla!

Kaikki vetovihjeet sivustolla jalkapallon-em.fi on tarkoitettu yli 18-vuotiaille. Pelaatko liikaa? Ota yhtettä Peluuri.fi.