Kroatia oli jälleen kerran osoittaa henkisen kovuutensa ja napata voiton selkä seinää vasten pelatessaan, mutta ikuisesti ei senkään selkäranka voinut kestää. Mattia Zaccagnin viimeisen minuutin maali toi Italian tasoihin ja vei saapasmaan EM-kisojen pudotuspeleihin. Kroatialle tasapeli saattoi tietää EM-kisojen päättymistä lohkovaiheeseen ja kenties yhden merkittävän aikakauden loppua.
LEIPZIG, Saksa.
Italian ja Kroatian välisessä lohkovaiheen päätöskierroksen ottelussa oli alusta asti jotain hyvin lopullisen tuntua. Vaikka fanit ovat ottaneet nämä EM-kisat hienosti omakseen ympäri Saksaa, huokuivat Leipzigin kadut pitkin päivää silti jotain aivan erilaista. Italialaiset sinisissään, ja ruudulliseen pukeutuneet kroatialaiset, täyttivät Leipzigin kadut jo heti aamusta.
Etenkin kroatialaiset, joita oli saapunut Itä-Saksaa kymmeniä tuhansia todistamaan maansa kaikkien aikojen pelaajan kenties viimeistä maaottelua, hallitsivat niin katukuvaa kuin kaupungin äänimaisemaakin. Laulut raikuivat ympäri Leipzigiä, kun Kroatian kannattajat valuivat hiljalleen kohti stadionia.
Red Bull Arenalla sama pysähtyneisyyden aika jatkui. Faneille ei ollut olemassa muuta kuin tämä panoksiltaan käsittämätön ottelu. Yksi Euroopan suurimmista, joko hallitseva Euroopan mestari Italia, tai kaksissa edellisissä MM-kisoissa mitaleille edennyt Kroatia, oli vaarassa joutua tappion myötä kotimatkalle jo ennen kuin EM-kisojen tosipelit ehtivät edes alkaa.
Kroatian kannattajat jatkoivat dominointiaan stadionilla. Lijepa naša domovino raikui kenties kovemmin ja kauniimmin kuin yksikään toinen kansallislaulu vieä tämän turnauksen aikana. Meteli Red Bull Arenalla oli kovempi kuin kertaakaan aiemmin tässä turnauksessa, ja nämä EM-kisat ovat kuitenkin tarjonneet meille monta tunnelmaltaan upeaa kamppailua.
🇭🇷🇮🇹 in @StadtLeipzig The Croatian Wave … #CROITA @EURO2024 @Croatia_hr pic.twitter.com/dohMW1EhgN
— André Böhmer (@lvzboehmer) June 24, 2024
Ja viimeistään, kun 38-vuotias Luka Modrić vartin pelattuaan spurttasi kakkospalloon kaikella jäljellä olevalla nuoruuden innollaan, jättäen kymmenen vuotta nuoremman Lorenzo Pellegrinin nielemään pölyä, kävi selväksi, että Kroatian pelaajat olivat tulleet otteluun samalla sydämellä, samalla palolla, jota heidän faninsa osoittivat katsomossa.
Katsomokilpailun voittamisesta huolimatta se oli Italia, joka vei ottelua kentällä. Takaisin viiden puolustajan linjaan vaihtanut Luciano Spalletti oli selvästi päättänyt antaa pallonhallinnan Kroatialle, sillä hallitseva MM-pronssimitalisti oli pallossa lähes 60 prosenttisesti ensimmäisen puoliajan aikana. Sillä oli kuitenkin suuria vaikeuksia onnistua murtamaan Italian melko matalalle vetäytyvää puolustusta.
Italia sen sijaan onnistui maalipaikkojen luomisessa kohtalaisesti. Luka Sučićin alkuminuuttien kaukolaukauksen, joka kieltämättä vaati Gianluigi Donnarummaa venymään parhaimpaansa, jälkeen Italia oli se, joka loi avausjakson tekopaikat. Etenkin Mateo Retegui oli useampaan otteeseen pahanteossa, ensin puskiessaan Riccardo Calafiorin hienosta keskityksestä, sitten Pellegrinin ja kolmannen kerran vielä Nicoló Barellan läpisyötöstä. Jokaisella kerralla uhrautuvasti pelannut Kroatian puolustus kuitenkin ehti blokkaamaan Genoan hyökkääjän yrityksen.
Avausjakson paras paikka syntyi vajaan puolen tunnin kohdalla, kun Barella lähetti kulmapotkun jälkitilanteesta kierteisen keskityksen ja löysi Alessandro Bastonin aivan yksin Kroatian maalin takatolpalta. Dominik Livaković kuitenkin osoitti, etteivät vuoden 2022 MM-kisat olleet mikään tähdenlento, ja venyi kenties tähän astisten EM-kisojen upeimpaan reaktiotorjuntaan.
Heti tauon jälkeen Kroatian onni kuitenkin kääntyi. David Frattesi, joka oli vain kaksi minuuttia aiemmin korvannut loukkaantuneen Pellegrinin, blokkasi Andrej Kramarićin vedon kädellään ja pallo laitettiin pilkulle.
Kuin alleviivatakseen sitä vallanvaihtoa, jota jalkapallomaailman on odottanut tapahtuvan, sitä aikakauden päättymistä, jota kukaan ei halua, mutta kaikki pelkäävät, Donnarumma torjui Modrićin melko köykäisen pilkun.
Kroatian jalkapallohistorian ykköstähti ei ole kuitenkaan valmis antamaan periksi vielä. Pallo jäi rankkarin jälkeen Kroatialle. Ante Budimir pääsi yrittämään viimeistelyä, jonka Donnarumma upeasti torjui, mutta irtopallossa oli ensimmäisenä – kuka muu muka – Modrić, joka räjäytti kymmenet tuhannet kroatialaiset suoraan huutoon nostamalla pallon maalin yläkulmaan.
Italia ei kuitenkaan ollut valmis antamaan periksi. Etenkin vaihdosta kentälle otettu Federico Chiesa aiheutti kroatialaisille jatkuvasti merkittäviä ongelmia. Italia toimitti palloa kerta toisensa jälkeen Kroatian rangaistusalueelle, ja ajoittain tuntui, että kroatialaiset puolustivat enemmän tunteella kuin taidolla. Siitä huolimatta – tai ehkä sen takia – Italia pysyi poissa parhailta tekopaikoilta.
Kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa Zlatko Dalić päätti ottaa Modrićin pois kentältä. Kroatian kapteeni siirtyi kentän sivuun raikuvien huutoaplodien saattelemana. Huutomyrskyssä oli jälleen lopullisuuden sävy: Kroatian talismaani kiittämässä yleisöään vielä kerran arvokisaviheriöllä.
Gli Azzurri painoi päälle, mutta oli kyseessä sitten Josip Sutalon epätoivoinen, millimetreistä kiinni oleva katko, tai Gianluca Scamaccan sentin verran pallosta myöhästynyt varpaankärki, joka kerta näytti siltä, ettei pallo vain suostuisi menemään Kroatian maaliin; että Kroatia tekisi sen taas ja osoittaisi uskomatonta kestävyyttä kaikkein kriittisimmällä hetkellä.
Ja silti lopullisuus astui kehiin viimeisellä mahdollisella hetkellä. Lisäajan kahdeksannelle minuutilla, viimeisellä, joka annettiin, Calafiori nousi mukaan hyökkäykseen ja ujutti syötön leveyteen vaihtopelaaja Mattia Zaccagnille, jonka kierteinen laukaus painui ohi Livakovićin.
Kroatian fanit, jotka olivat koko ottelun pitäneet uskomatonta meteliä, olivat yhtäkkiä hiljaa. Lopullisuus oli laskeutunut Red Bull Arenalle.
Kroatia voi vielä edetä jatkoon lohkokolmosten vertailussa, mutta se vaatisi Slovenian tappiota Englannille vähintään kolmella maalilla. Niinpä Italian tasoitettua ja ottelun päätyttyä Leipzigissa mietittiin, miten kaikki loppuu aikanaan.
Kroatian nykyjoukkueen kyky venyä kriittisillä hetkillä uskomattomiin tuloksiin ja Modrićin maajoukkueura – ainakin arvokisoissa – saattoivat tulla päätökseensä samana iltana.
Kroatia – Italia 1-1 (0-0)
55′ Luka Modrić 1-0
90+8′ Mattia Zaccagni 1-1
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti