Jude Bellingham pelasti Englannin iskemällä uskomattoman viimeisen minuutin saksipotkumaalin Slovakiaa vastaan EM-kisojen neljännesvälierässä. Tuuletuksellaan tähti halusi lähettää viestin kaikille heille, jotka ovat hänen mielestään kritisoineet Englannin maajoukkuetta turhan rajusti.

GELSENKIRCHEN, Saksa.

Englanti oli sunnuntai-iltana vain sekuntien päässä putoamisesta jalkapallon EM-kisoista. Joukkue oli tappiolla selkeänä altavastaajana peliin lähtenyttä Slovakiaa vastaan vielä, kun toisen puoliajan lisäajan viimeinen minuutti pyörähti käyntiin.

Sitten Jude Bellingham teki jotain taianomaista. Pallo lensi Marc Guéhin päästä kohti 21-vuotiasta tähtipelaajaa, joka ei odottanut, että saisi pelivälineen kontrolloitua ja käännettyä vartalonsa parempaan laukaisuasentoon – vaan täräytti saksipotkun Slovakian maalin alakulmaan ja pakotti ottelun jatkoajalle.

Tietysti sen piti olla Bellingham. Englannin oma kultapoika, joka on viimeisen vuoden aikana noussut lopullisesti maailman parhaimpien pelaajien joukkoon, Englannin maajoukkueen suurimmaksi tähdeksi ja niin monien ratkaisumaalien tekijäksi.

Kuten Bellingham itse ottelun jälkeen sanoi, loppuhetkien maalit ovat ”tapa, jonka hän on oppinut Real Madridissa”.

Keskikenttäpelaaja huusikin, tilanteeseen sopivasti, maalin jälkeen ”who else?” (kuka muu?). Bellinghamin mukaan viestin tarkoitus ei kuitenkaan ollut ylistää häntä itseään. Vaan hiljentää jotkut muut.

– Englannin edustaminen on nautinto, mutta se luo myös paljon paineita. Ihmiset puhuvat paljon paskaa. On mukavaa, kun onnistuu, ja voi iskeä takaisin, Englannin sankari kertoi ottelun jälkeen.

– Jalkapalloilijoita tuomitaan aina. Maalinteko tuo minulle helpotuksen siitä, ja ehkä toimii viestinä tietyille ihmisille.

Bellingham on koko Englannin tavoin ollut rajun kritiikin kohteena meneillään olevien EM-kisojen aikana. Gareth Southgaten valmentama joukkue onnistui lohkovaiheen kolmessa ottelussaan ottamaan vain yhden voiton ja tekemään vain kaksi maalia. Fanit ja journalistit ovat kritisoineet etenkin Southgaten tapaa peluuttaa äärimmäisen passiivista ja varovaista jalkapalloa joukkueella, jolla on ehkä enemmän hyökkäyspään taitoa kuin millään muulla maajoukkueella maailmassa.

Kritiikin määrä on kisojen edetessä vain yltynyt, vaikka pelaajat ovat pyytäneet mediaa hillitsemään sitä, sillä myös suurennuslasi, jolla Englannin otteita tarkastellaan, on kenties suurempi kuin minkään muun maajoukkueen kohdalla. Brittimedia on ankara omilleen, ja fanit haluavat jatkuvasti kuluttaa lisää sisältöä Kolmen Leijonan ongelmista.

– Maajoukkueen edustamisen pitäisi olla ylpein asia jalkapallossa. Mutta monesti se on myös todella vaikeaa. Paineet ovat käsittämättömät. Fanit odottavat meiltä paljon, huolimatta siitä, miten olemme aiemmin pelanneet. Ihmiset puhuvat paljon ja joskus sen ottaa henkilökohtaisesti, Bellingham sanoi.

Vaikka Real Madridin tähtipelaaja on iskenyt urallaan jo tässäkin vaiheessa monia uskomattoman tärkeitä maaleja, pitää hän tämänpäiväistä tasoitusta yhtenä uransa tärkeimmistä.

– Onhan sen oltava yksi niistä. On muutamia, esimerkiksi ensimmäinen maalini Birminghamissa, joka merkitsi paljon minulle itselleni, sekä muutama Dortmundissa ja Real Madridissa. Mutta tämän maalin on oltava yksi tärkeimmistä, sillä oli niin suuri merkitys tänään. Tunnelma muuttui valtavasti maalin jälkeen.

Seuraavaksi Bellingham ja Englanti kohtaavat Sveitsin, joka asettaa joukkueelle vielä paljon Slovakiaa vaikeamman vastuksen. Jos Englanti ei onnistu nostamaan tasoaan siitä, mitä se on tähän mennessä näyttänyt, upeaa turnausta pelaava Sveitsi saattaa hyvin pilkkoa joukkueen palasiksi.

Bellingham toivoo, että hänen maalinsa voisi antaa joukkueelle sellaisen piristysruiskeen, joka motivoi Englannin parempiin esityksiin jatkossa.

– Pudotuspeliottelussa, kun voit tehdä jotain tuollaista, se saa kaikki katsomaan toisiaan ja ajattelemaan, että ”tuollaista henkeäkö meillä on tässä joukkueessa?” Se voi auttaa paljon.


Everton - Wolverhampton Wanderers
Manchester City - Nottingham Forest