Ukrainan päävalmentaja Serhiy Rebrov muistutti Belgia-ottelun jälkeen, että jalkapallon EM-kisojen tärkein tehtävä oli muistuttaa ihmisiä siitä, että Ukraina on edelleen olemassa, että maa edelleen taistelee olemassaolostaan, ja että se on koko Euroopan yhteinen asia.

STUTTGART, Saksa.

Ukrainan ja Belgian välisen E-lohkon päätöskierroksen kamppailun jälkeen nurmella oli kaksi hyvin erilaisissa tunnelmissa olevaa joukkuetta.

Belgian, joka oli juuri varmistanut paikkansa pudotuspeleissä, pelaajat luikkivat nopeasti pukuhuoneen suojiin, karkuun faneilta, jotka vihelsivät ja osoittivat tyytymättömyyttään joukkueensa peliesitystä kohtaan.

Sen sijaan Ukraina, joka oli tasapelin myötä jäänyt oman lohkonsa jumboksi ja karsiutunut pudotuspeleistä, otti kaiken käytössä olevan ajan kiittääkseen fanejaan, jotka osoittivat pettyneinä, mutta ylpeinä, seisaaltaan suosiota joukkueelleen.

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa median eteen asteli yhtä lailla pettynyt, mutta ylpeä, Serhiy Rebrov. Ukrainan päävalmentaja sanoi, että koko Ukraina on varmasti pettynyt ottelu lopputulokseen. Pettymys ei kuitenkaan ollut ylitsevuotavaa, sillä siihen sekoittui myös aimo annos realismia. Rebrovin joukkue hävisi taistelunsa kentällä, mutta sillä on loppujen lopuksi hyvin vähän merkitystä, sillä päävalmentaja tietää, että todelliset taistelut käydään jossain aivan muualla.

– Olemme olleet sodassa melkein 900 päivää, Rebrov muistutti, asettaen kontekstin sille, kuinka paljon yhden jalkapallo-ottelun tai arvokisojen voittamisella oikeasti on väliä.

Toisaalta juuri siksi eteneminen EM-kisoihin oli Ukrainalle niin tärkeää. Ei siksi, että maassa odotettaisiin turnausvoittoa, vaan siksi, että pelaaminen EM-kisoissa symboloi kaikkea sitä, mitä Ukraina on, ja mitä ukrainalaiset haluavat muulle maailmalle viestiä.

– Uskon, että EM-kisoissa mukana oleminen on meille todella tärkeää. Haluamme näyttää Ukrainalle ja koko Euroopalle, että me jatkamme taistelua. Että me olemme osa Eurooppaa. Mielestäni on todella tärkeää, että olemme edustettuina täällä, Rebrov sanoi.

Myös Ukrainan kannattajat olivat Saksassa liikkeellä samalla agendalle. Tietysti he halusivat myös kannustaa joukkuettaan ja nähdä Ukrainan voittavan, mutta merkittävästi tärkeämpää oli silti muistuttaa Eurooppaa siitä, että aidosti tärkeät voitot on saavutettava muualla.

Heti ottelun alussa Ukrainan kannattajapäädyssä levitettiin banneri, jossa oli teksti ”Peace has a Price” (rauhalla on hinta). Pienemmällä fontilla otsikon alla muistutettiin, että ”helmikuun 2022 jälkeen tuhansia jalkapalloafaneja on kuollut sodan takia”.

Viestiä vahvistaakseen ukrainalaiset olivat tehneet myös toisen bannerin, mosaiikin, joka koostui 182 sodassa kuolleen ukrainalaiset kuvista, ja muodosti 21-vuotiaana surmatun, intohimoisen jalkapallofanin, Nazarii Hryntsevichin kuvan.

– Kyseessä on hyvä viesti, joka maailman pitää nähdä. Koska meidän täytyy lopettaa Ukrainan kohtaama terrorismi. Meidän täytyy lopettaa se. Kun me olemme täällä, ihmisiä kuolee Ukrainassa koko ajan, puolustaja Ilya Zabarnyi sanoi jalkapallon-EM.fi:lle.

Zabarnyi on samaa mieltä päävalmentajansa kanssa siitä, että vaikka Ukraina olisi luonnollisesti halunnut jatkaa EM-kisojen pudotuspeleihin, tärkeämpää oli silti muistuttaa eurooppalaisia siitä, mikä tilanne heidän kotimaassaan on.

– Kaikkein tärkein asia ukrainalaisille on saada sota loppumaan, Bournemouthin puolustaja sanoi.

– Me olemme ylpeitä, koska me näytimme maailmalle, että Ukraina jatkaa taistelua. Ja se on tärkeämpää kuin jalkapallo.

Rebrovin mielestä jalkapallon arvoturnaus, niin triviaali, kuin se sotaa käyvälle maalle onkin, on hyvä paikka auttaa ihmisiä ymmärtämään sitä kontekstia, jossa hänen kotimaassaan eletään.

– Me jatkamme jalkapallon pelaamista, vaikka useita stadioneita on tuhoutunut ohjusten iskuista. Mutta näin meidän täytyy tällä hetkellä elää, Rebrov sanoi.

– Mielestäni on tärkeää, että Ukrainan liiga jatkuu. Se osoittaa, että me olemme elossa. Ja minulle henkilökohtaisesti on äärimmäisen tärkeää, että Ukraina on edustettuna Euroopassa. Me olemme täällä, me jatkamme taistelua, emmekä me tule lopettamaan.

Useat ukrainalaiset ovat olleet kriittisiä sen suhteen, ettei Ukraina ole saanut muulta Euroopalta sellaista tukea, jota se kaipaisi voidakseen lopettaa Venäjän aloittaman sodan.

Rebrov ei halunnut mennä aiheeseen liian syvälle, mutta myönsi, että jalkapalloympäristössä Ukraina saa sellaista tukea, jota se voisi odottaa muuallakin. Jalkapalloyhteisö on aidosti ottanut Ukrainan vastaan yhtenä omistaan. Vaikka jokainen haluaa oman joukkueensa voittavan, ei ottelutapahtuman ulkopuolella kukaan halua Ukrainalle mitään muuta kuin hyvää.

Ukrainan ja Belgian välisen ottelun koskettavin hetki nähtiinkin jo ennen aloitusvihellystä, kun Belgian kannattajat jäivät seisten osoittamaan suosiotaan Ukrainan kansallislaululle.

– Se oli upea hetki, ja me olemme kaikki kiitollisia siitä. Minne menemmekin, kaikki tukevat meitä. Kun olemme kentällä, katsomo tukee meitä. Kaikki pelaajat, valmentajat, tuomarit, kaikki sanovat tukevansa Ukrainaa. Mielestäni se on todella tärkeää, Rebrov sanoi.

– Jalkapallo on osa elämää, ja nyt me kaikki ymmärrämme sen. Toivon, että Eurooppa ymmärtäisi myös sen, että me emme taistele vain itsemme puolesta, vaan koko Euroopan puolesta.


Everton - Wolverhampton Wanderers
Manchester City - Nottingham Forest