Ruotsi saa lohkovaiheen viimeisessä ottelussa vastaansa Puolan, joka on pakkovoiton edessä. Ruotsalaiset saavatkin todella pitää silmällä voitonhimoista Robert Lewandowskia, joka ei varmasti halua jättää EM-kisoja kesken jo tässä vaiheessa.
Puola pelasi hyvin edellisessä ottelussaan Espanjaa vastaan ja onnistui lopulta taistelemaan 1-1 tasapelin. Joskin rehellisyyden nimissä on mainittava, että Espanja tuhlasi pilkun ja lukuisan joukon muita huippupaikkoja. Lewandowski puolestaan onnistui maalinteossa, mutta on myös huomioitava, että Bayern Münchenin hyökkääjälle on teettänyt vaikeuksia päästä maalipaikoille tässä turnauksessa.
Ruotsin osalta puolestaan huhutaan, että Janne Andersson kokeilisi Robin Quaisonia ja Alexander Isakia yhdessä kärkiparina, mikä vain lisää ottelun mielenkiintoa minun silmissäni! Kuten aina, Ruotsin pelin keskiössä on kuitenkin tiivis joukkuepuolustus ja kurinalainen puolustuslinja.
Ruotsi on jo varmistanut paikkansa pudotuspeleissä, kun taas Puola on pakkovoiton edessä. Tämä lisää jännitystä otteluun, sillä Puolalla on ollut todellisia vaikeuksia hyökkäyspelinsä kanssa kahdessa edellisessä ottelussa. Nyt heidän on pakko pitää maalinsa puhtaana, sillä montaa maalia Puola ei voi luottaa tekevänsä.
Ruotsi on puolestaan pystynyt luomaan joitakin teräviä harppuunahyökkäyksiä tämän turnauksen aikana, mutta hekin ovat tehneet vain yhden maalin, joka sekin tuli Emil Forsbergin rangaistuspotkusta.
Kun toinen joukkueista on jo varmistanut jatkopaikkansa ja toinen ei voi riskeerata tappiota, minkä lisäksi kummallakin on ollut vaikeuksia maalinteon kanssa, luulen, että alle 2,5 maalia on hyvä kohde.
ComeOn tarjoaa meille 1,76 kertoimen sille, että ottelussa tulee alle 2,5 maalia. Siihen kannattaa tarttua!
Pelaan alle 2,5 maalia pääasiassa kolmesta syystä:
Ruotsi puolustaa erinomaisesti. Heitä vastaan ei ole vielä tehty maaliakaan, kiitos tiiviin puolustuksen ja hienoa turnausta pelaavan Robin Olsenin.
Ruotsi on tehnyt kahdessa ottelussa vain yhden maalin, Puola vain kaksi. Maalijuhlia tuskin on odotettavissa.
Lisäksi Ruotsin ei tarvitse tehdä maalia tässä ottelussa.
Kaikki vetovihjeet sivustolla jalkapallon-em.fi on tarkoitettu yli 18-vuotiaille. Pelaatko liikaa? Ota yhtettä Peluuri.fi.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Jätä kommentti