Albanian ottelut tuntuvat noudattavan tuttua kaavaa. Altavastaaja maa ottaa aikaisen johdon ylivoimaisena pidettyä vastustajaa vastaan, vain päästääkseen vastustajan takaisin kuskin paikalle. Kroatiaa vastaan tarina sai kuitenkin onnellisen lopun, kun Albania onnistui tasoittamaan pelin viimeisellä minuutilla.

B-lohkon täydellinen altavastaaja, yhdeksi EM-kisojen heikoimmista joukkueista tituleerattu Albania oli jo ensimmäisellä kierroksella iskeä epäilijöille luun kurkkuun, kun se nappasi johtoaseman hallitsevaa Euroopan mestaria Italiaa vastaan.

Italia onnistui tulemaan ensimmäisen puoliajan aikana tasoihin ja ohi, mutta albanialaiset osoittivat, että he ovat tulleet Saksaan aidosti taistelemaan voitosta.

Keskiviikkona sama tahti näytti jatkuvan. Ottelua Kroatiaa vastaan oli pelattu vain kymmenen minuuttia, kun Qazim Laci teki hyvän pystyjuoksun ja Jasir Asani toimitti upean kierteisen keskityksen Sparta Prahan hyökkääjän pään kautta Kroatian maaliin.

Ensimmäisen puoliajan pelin virtaus kulki pitkälti Albanian haluamalla tavalla, vaikka Kroatia näennäisesti ottelua hallitsikin. Puolen tunnin pelin jälkeen Kristjan Asllani pääsi nokikkain Dominik Livakovicin kanssa, mutta Kroatian maalivahti onnistui tällä kertaa pelastamaan joukkueensa. Aivan avausjakson lopussa Albania kävi vielä kertaalleen lähellä maalintekoa, kun Rey Manaj pääsi puskemaan estelyittä rangaistuspilkun kohdalta. Puskusta uupui kuitenkin voima, ja Livakovic nappasi pallon helposti.

Kaikki näytti kuitenkin Albanian kannalta hyvältä, sillä Kroatia ei ollut koko puoliajan aikana onnistunut luomaan yhtään hyvää maalipaikkaa Albanian kolmea vastaan. Siitä huolimatta urheasti taistelleen Albanian kohtalona näytti jälleen olevan nöyrtyminen itseään suuremman jalkapallomaan edessä.

Toisella jaksolla Kroatia kuitenkin paransi peliään selvästi. Heti puoliajan alussa vaihdosta kentälle tullut Luka Sucic pääsi laukomaan hyvästä paikasta, mutta Thomas Strakosha torjui hyvin. Hieman myöhemmin Josip Juranovic antoi hyvän keskityksen Bruno Petkovicille, jonka pusku hyvältä paikalta kuitenkin blokattiin. Seuranneesta kulmapotkusta Luka Modric löysi hienosti täysin vapaaksi jääneen Josip Sutalon, mutta toppari onnistui jotenkin suuntaamaan pallon Albanian maalin ohi.

Kroatian hyökkäyksrakentelu oli toisella puoliajalla huomattavasti nopeampaa ja mielikuvituksellisempaa, ja lopulta vääjäämätön tapahtui.

Albanian puolustus valui ja valui Kroatian pitäessä palloa, ja noin vartti ennen loppua Kroatia lopulta onnistui. Mateo Kovacic sai liikaa tilaa taskussa ja pelasi pallon Ante Budimirille, jotka jatkoi välittömästi paremmassa maalipaikassa ollevalle Andrej Kramaricille, joka iski oman joukkueensa kannalta äärimmäisen helpottavan maalin.

Ja vain kaksi minuuttia myöhemmin Kroatia siirtyi johtoon. Tällä kertaa Kramaric oli käynnistämässä hyökkäystä löytämällä Budimirin Albanian linjan selustasta. Osasunan hyökkääjä löysi keskustasta Sucicin, jonka viimeistely kimposi Klaus Gjasulan jalasta maaliin.

Tunteelliset Albania-fanit näyttivät jo täysin maansa myyneiltä, mutta tällä kertaa kohtalo oli varannut heille toisenlaisen lopputuleman.

Kuten Italia-pelissä, myös Kroatiaakin vastaan Albania onnistui vielä luomaan loistavan maalintekopaikan aivan ottelun viimeisellä minuutilla. Italiaa vastaan Manaj ei viimeistelyssä onnistunut, mutta Kroatiaa vastaan tulos oli Albanian kannalta parempi.

Mario Mitaj teki taustanousun ja pääsi kääntämään päätyviivan tuntumasta cutback-syötön, joka löysi pienen kimmokkeenkin kautta tiensä Gjasulalle. Aikaisemmin oman maalin iskenyt keskikenttäpelaaja pääsi hyvittämään tekonsa ja nostamaan Albanian tasoihin, kun kuuden minuutin lisäajasta oli jäljellä enää minuutti.

Loppuvihellyksen päätyttyä vuosina 2018 ja 2022 MM-mitaleille selviytyneet kroatilaiset putosivat kentän pintaan maansa myyneinä. Albania sen sijaan juhli estoitta avauspistettään lohkossa, jossa sillä ei pitänyt olla mitään mahdollisuuksia.

Kroatia – Albania 2-2 (1-0)

11′ Qazim Laci 0-1
74′ Andrej Kramaric 1-1
76′ Klaus Gjasula 2-1 (om.)
90+5′ Klaus Gjasula 2-2


Everton - Wolverhampton Wanderers
Manchester City - Nottingham Forest