OTTELU: Tanska – Belgia

VETOVIHJE: Belgia voittaa 3-suuntaisella tasoitusvedolla (-1)

KOHDE SULKEUTUU: 17.6. klo 19:00

YHTIÖ: ComeOn

Kertoimet:

4.05
PELAA NYT

Tanska kärsi edellisessä ottelussa raskaan tappion Suomea vastaan todella surullisissa olosuhteissa. Joukkue menetti tärkeimmän pelaajansa Christian Eriksenin karmealla tavalla, kun tähtipelaajan sydän pysähtyi kesken ottelun. Kaikeksi onneksi Eriksen selvisi tilanteesta lääkintähenkilökunnan nopea reagoinnin myötä säikähdyksellä, mutta ymmärrettävästi tanskalaisilla oli vaikeuksia keskittyä peliin enää tapahtuneen jälkeen.

Nyt pelaajat ovat ehtineet keskustella ja käsitellä tilannetta, mutta nähtäväksi jää, mikä on joukkueen henkinen tila ottelussa Belgiaa vastaan.

Belgia pelasi Venäjää vastaan vakuuttavasti, mutta uskon, että joukkueesta löytyy vieläkin enemmän tulivoimaa kuin lauantaina nähtiin. Koko joukkue on äärimmäisen vaarallinen, ja jokainen hyökkäys tuntuu aiheuttavan pelkotiloja vastustajalle. Belgialle on tärkeää saada Romelu Lukaku vauhtiin heti ottelun alussa, sillä Interin hyökkääjä on todella kuumana ja on suurimpia suosikkeja koko turnauksen maalipörssin voittajaksi.

En jaksa uskoa, että Tanska pystyy haastamaan tasapäisesti Belgian kaiken tapahtuneen jälkeen – varsinkin, kun joukkueen tärkein pelaaja on sivussa. Lisäksi Belgia saattaa saada tärkeät Kevin De Bruynen ja Axel Witselin takaisin kokoonpanoon tähän otteluun.

Kun joukkueet viimeksi kohtasivat, nappasi Belgia 4-2 voiton. Uskon Punaisten Paholaisten voittoon myös tällä kertaa. Ei ehkä samoin numeroin, mutta yhtä selkeästi.

Siksi pelaan Belgian 3-suuntaista tasoitusta (-1), jolle ComeOn antaa mahtavan kertoimen 4,05.

Pelaan 3-suuntaista tasoitusvetoa Belgian voitolla ja -1:llä kahdesta syystä:

  • Joukkue näytti ensimmäisessä ottelussaan todella vaaralliselta ja yhtenäiseltä. Belgia pelasi todella hyvän ottelun ja on pallollisena äärimmäisen vaarallinen. Lisäksi joukkue saattaa saada De Bruynen takaisin kokoonpanoon, mikä vain lisää hyökkäyksen tulivoimaa.

  • Tanska pelaa ilman Eriksenia, mikä on valtava isku joukkueella niin henkisesti kuin pelillisesti.

Pelaa Belgian voittoa ComeOnilla!

Kaikki vetovihjeet sivustolla jalkapallon-em.fi on tarkoitettu yli 18-vuotiaille. Pelaatko liikaa? Ota yhtettä Peluuri.fi.