Vuoden 2024 jalkapallon EM-kisat lähestyvät kovaa vauhtia, ja joukkueet ovat alkaneet julkistaa kokoonpanojaan turnausta varten. Yksi ensimmäisistä maista, joka julkaisi alustava kisajoukkueensa, oli itse isäntämaa Saksa. Katso Saksan EM-joukkue 2024 alta.

Saksan EM-joukkueeseen on tällä hetkellä nimettynä 27 pelaajaa, mikä on yksi liikaa verrattuna Uefan sallimaan 26 nimeen. Täten vielä yksi pelaaja joutuu jättämään kisaryhmän ennen kuin Saksassa pelattavat EM-kisat alkavat perjantaina 14. kesäkuuta. Takaraja lopullisen joukkueen lukkoon lyömiselle on 7. kesäkuuta.

Jo nyt joukkueesta puuttuvien nimien joukossa on Serge Gnabry, joka joutuu jättämään EM-kotikisat väliin loukkaantumisen vuoksi. Saksan päävalmentaja Julian Nagelsmann ei valinnut joukkueeseensa myöskään kokeneita Mats Hummelsia tai Leon Goretzkaa.

– Kävin molempien kanssa pitkiä keskusteluja. He ovat hyvin pettyneitä, mikä on ymmärrettävää. Minulla on ollut ongelmia näiden keskustelujen kanssa ennenkin seurajoukkueen valmentajana, niitä ei ole mukava pitää. En halunnut tehdä sitä. Päävalmentajana minun on kuitenkin tehtävä päätös joukkueen edun mukaisesti. Yritin selittää, miksi he eivät olleet mukana. On ymmärrettävää, että he ovat surullisia, eikä se ollut huono keskustelu, mutta tietysti elämässä on mukavampiakin keskusteluja, Nagelsmann sanoi Bildin mukaan joukkueen julkistamisen yhteydessä.

Muita nimekkäitä pelaajia, jotka ovat viime aikoina olleet mukana maajoukkueringissä, mutta joita ei valittu Saksan EM-joukkueeseen, ovat muun muassa Timo Werner sekä Borussia Dortmundin kolmikko Julian Brandt, Niclas Süle ja Karim Adeyemi. Dortmundin pelaajien pudottamista kisajoukkueesta voi pitää erikoisena, sillä etenkin Brandt on ollut tällä kaudella uskomattomassa vedossa. Samaan aikaan esimerkiksi Aleksandar Pavlovic ja Maximilian Beier, joista kumpikaan ei ole vielä pelannut otteluakaan Saksan A-maajoukkueessa, saivat kutsun kisakoneeseen.

Saksa pelaa EM-kisojen A-lohkossa Skotlantia, Unkaria ja Sveitsiä vastaan. Ennen turnauksen alkua joukkue pelaa kaksi harjoitusottelua Ukrainaa ja Kreikkaa vastaan. Edelliset vuodet ovat olleet Saksan maajoukkueelle haastavia, eivätkä odotukset kotimaassa siksi ole kovin korkealla kisaisäntää kohtaan. Tämän vuoden aikana joukkue on kuitenkin parantanut esityksiään, ja seilaa nyt kolmen ottelun voittoputkessa, jonka aikana se on kaatanut muun muassa Ranskan ja Hollannin.

Saksan EM-joukkue 2024

Maalivahdit
Oliver Baumann, TSG Hoffenheim
Manuel Neuer, FC Bayern
Alexander Nübel, VfB Stuttgart
Marc-André ter Stegen, FC Barcelona

Puolustajat
Waldemar Anton, VfB Stuttgart
Benjamin Henrichs, RB Leipzig
Joshua Kimmich, FC Bayern
Robin Koch, Eintracht Frankfurt
Maximilian Mittelstädt, VfB Stuttgart
David Raum, RB Leipzig
Antonio Rüdiger, Real Madrid
Nico Schlotterbeck, Borussia Dortmund
Jonathan Tah, Bayer 04 Leverkusen

Keskikenttäpelaajat
Robert Andrich, Bayer 04 Leverkusen
Chris Führich, VfB Stuttgart
Pascal Groß, Brighton & Hove Albion
Ilkay Gündogan, FC Barcelona
Toni Kroos, Real Madrid
Jamal Musiala, FC Bayern
Aleksandar Pavlovic, FC Bayern
Leroy Sané, FC Bayern
Florian Wirtz, Bayer 04 Leverkusen

Hyökkääjät
Maximilian Beier, TSG Hoffenheim.
Niclas Füllkrug, Borussia Dortmund
Kai Havertz, FC Arsenal
Thomas Müller, FC Bayern
Deniz Undav, VfB Stuttgart

Saksan otteluohjelma EM-kisojen lohkovaiheessa

Perjantaina 14. kesäkuuta klo 22:00
Saksa-Skotlanti

Keskiviikkona 19. kesäkuuta klo 19:00
Saksa-Unkari

Sunnuntaina 23. kesäkuuta klo 22:00
Sveitsi-Saksa


Everton - Wolverhampton Wanderers
Manchester City - Nottingham Forest