EM-kisojen voimasuhteita arvioitaessa on tärkeä huomioida pelaajamateriaalin lisäksi joukkueiden tämän hetkinen pelillinen vire. Siksi jalkapallon-EM.fi on koonnut yhteen kaikkien EM-kisoihin osallistuvien maiden viiden viimeisen ottelun tulokset.

Kolme joukkuetta pääsee lähtemään Saksan EM-kisoihin kuntopuntarin näyttäessä pelkkää vihreää. Niin Tšekki, Puola kuin Kroatiakin ovat voittaneet jokaisen viidestä edellisestä ottelustaan, ja lähtevät näin hakemaan pudotuspelipaikkaa loistavassa vireessä.

Hyvin on mennyt myös Belgialla, Itävallalla, Slovenialla ja Italia, jotka kaikki ovat selvinneet viidestä edellisestä ottelustaan ilman ainuttakaan tappiota.

Hieman toisenlainen tarina seuraa sen sijaan Turkki, joka ei ole onnistunut ottamaan ainuttakaan voittoa viidestä viimeisestä ottelustaan. Edellinen voitto on niinkin kaukaa kuin viime syksyltä, jolloin Turkki kaatoi harjoitusottelussa Saksan.

Myös Englannin, Romanian ja Skotlannin kuntokäyrä näyttää melko pahasti alaspäin, sillä niistä jokainen on voittanut vain kerran viiteen viimeiseen otteluunsa.

EM-kisajoukkueiden kuntopuntari

A-lohko:

Saksa
7. kesäkuuta: Saksa-Kreikka 2-1 🟩
3. kesäkuuta: Saksa-Ukraina 0-0 🟨
26. maaliskuuta: Saksa- Hollanti 2-1 🟩
23. maaliskuuta: Ranska-Saksa 0-2 🟩
21. marraskuuta: Itävalta-Saksa 2-0 🟥

Skotlanti
7. kesäkuuta: Skotlanti- Suomi 2-2 🟨
3. kesäkuuta: Skotlanti-Gibraltar 2-0 🟩
26. maaliskuuta: Skotlanti-Pohjois-Irlanti 0-1 🟥
22. maaliskuuta: Hollanti-Skotlanti 4-0 🟥
19. marraskuuta: Skotlanti-Norja 3-3 🟨

Unkari
8. kesäkuuta: Unkari-Israel 3-0 🟩
4. kesäkuuta: Irlanti-Unkari 2-1 🟥
26. maaliskuuta: Unkari-Kosovo 2-0 🟩
22. maaliskuuta: Unkari-Turkki 1-0 🟩
19. marraskuuta: Unkari-Montenegro 3-1 🟩

Sveitsi
8. kesäkuuta: Sveitsi-Itävalta 1-1 🟨
4. kesäkuuta: Sveitsi-Viro 4-0 🟩
26. maaliskuuta: Irlanti-Sveitsi 0-1 🟩
23. maaliskuuta: Tanska-Sveitsi 0-0 🟨
21. marraskuuta: Romania-Sveitsi 1-0 🟥

B-lohko:

Espanja
8. kesäkuuta: Espanja-Pohjois-Irlanti 5-1 🟩
5. kesäkuuta: Espanja-Andorra 5-0 🟩
26. maaliskuuta: Espanja-Brasilia 3-3 🟨
22. maaliskuuta: Espanja-Kolumbia 0-1 🟥
19. marraskuuta: Espanja-Georgia 3-1 🟩

Kroatia
8. kesäkuuta: Portugali-Kroatia 1-2 🟩
3. kesäkuuta: Kroatia-Pohjois-Makedonia 3-0 🟩
26. maaliskuuta: Egypti-Kroatia 2-4 🟩
23. maaliskuuta: Kroatia-Tunisia 1-0 (rp.) 🟩
21. marraskuuta: Kroatia-Armenia 1-0 🟩

Italia
9. kesäkuuta: Italia-Bosnia & Hertsegovina 1-0 🟩
4. kesäkuuta: Italia-Turkki 0-0 🟨
24. maaliskuuta: Italia-Ecuador 2-0 🟩
21. maaliskuuta: Italia-Venezuela 2-1 🟩
20. marraskuuta: Ukraina-Italia 0-0 🟨

Albania
7. kesäkuuta: Albania-Azerbaidžan 3-1 🟩
3. kesäkuuta: Albania-Liechtenstein 3-0 🟩
25. maaliskuuta: Ruotsi-Albania 1-0 🟥
22. maaliskuuta: Albania-Chile 0-3 🟥
20. marraskuuta: Albania-Färsaaret 0-0 🟨

C-lohko:

Slovenia
8. kesäkuuta: Slovenia-Bulgaria 1-1 🟨
4. kesäkuuta: Slovenia-Armenia 2-1 🟩
26. maaliskuuta: Slovenia-Portugali 2-0 🟩
21. maaliskuuta: Malta-Slovenia 2-2 🟨
20. tammikuuta: USA-Slovenia 0-1 🟩

Tanska
8. kesäkuuta: Tanska-Norja 3-1 🟩
5. kesäkuuta: Tanska-Ruotsi 2-1 🟩
26. maaliskuuta: Tanska-Färsaaret 2-0 🟩
23. maaliskuuta: Tanska-Sveitsi 0-0 🟨
20. marraskuuta: Pohjois-Irlanti-Tanska 2-0 🟥

Serbia
8. kesäkuuta: Ruotsi-Serbia 0-3 🟩
4. kesäkuuta: Itävalta-Serbia 2-1 🟥
25. maaliskuuta: Kypros-Serbia 0-1 🟩
21. maaliskuuta: Venäjä-Serbia 4-0 🟥
19. marraskuuta: Serbia-Bulgaria 2-2 🟨

Englanti
7. kesäkuuta: Englanti-Islanti 0-1 🟥
3. kesäkuuta: Englanti-Bosnia ja Hertsegovina 3-0 🟩
26. maaliskuuta: Englanti-Belgia 2-2 🟨
23. maaliskuuta: Englanti-Brasilia 0-1 🟥
20. marraskuuta: Pohjois-Makedonia-Englanti 1-1 🟨

D-lohko:

Puola
10. kesäkuuta: Puola-Turkki 2-1 🟩
7. kesäkuuta: Puola-Ukraina 3-1 🟩
26. maaliskuuta: Wales-Puola 0-1 (rp.) 🟩
21. maaliskuuta: Puola-Viro 5-1 🟩
21. marraskuuta: Puola-Latvia 2-0 🟩

Hollanti
10. kesäkuuta: Hollanti-Islanti 4-0 🟩
6. kesäkuuta: Hollanti-Kanada 4-0 🟩
26. maaliskuuta: Saksa- Hollanti 2-1 🟥
22. maaliskuuta: Hollanti-Skotlanti 4-0 🟩
21. marraskuuta: Gibraltar- Hollanti 0-6 🟩

Itävalta
8. kesäkuuta: Sveitsi-Itävalta 1-1 🟨
4. kesäkuuta: Itävalta-Serbia 2-1 🟩
26. maaliskuuta: Itävalta-Turkki 6-1 🟩
23. maaliskuuta: Slovakia-Itävalta 0-2 🟩
21. marraskuuta: Itävalta-Saksa 2-0 🟩

Ranska
9. kesäkuuta: Ranska-Kanada 0-0 🟨
5. kesäkuuta: Ranska-Luxemburg 3-0 🟩
26. maaliskuuta: Ranska-Chile 3-2 🟩
23. maaliskuuta: Ranska-Saksa 0-2 🟥
21. marraskuuta: Kreikka-Ranska 2-2 🟨

E-lohko:

Belgia
8. kesäkuuta: Belgia-Luxemburg 3-0 🟩
5. kesäkuuta: Belgia-Montenegro 2-0 🟩
26. maaliskuuta: Englanti-Belgia 2-2 🟨
23. maaliskuuta: Irlanti-Belgia 0-0 🟨
19. marraskuuta: Belgia-Azerbaijan 5-0 🟩

Slovakia
9. kesäkuuta: Slovakia-Wales 4-0 🟩
5. kesäkuuta: Slovakia-San Marino 4-0 🟩
26. maaliskuuta: Norja-Slovakia 1-1 🟨
23. maaliskuuta: Slovakia-Itävalta 0-2 🟥
19. marraskuuta: Bosnia ja Hertsegovina-Slovakia 1-2 🟩

Romania
7. kesäkuuta: Romania-Liechtenstein 0-0 🟨
4. kesäkuuta: Romania-Bulgaria 0-0 🟨
26. maaliskuuta: Romania-Kolumbia 2-3 🟥
22. maaliskuuta: Romania-Pohjois-Irlanti 1-1 🟨
21. marraskuuta: Romania-Sveitsi 1-0 🟩

Ukraina
11. kesäkuuta: Moldova-Ukraina 0-4 🟩
7. kesäkuuta: Puola-Ukraina 3-1 🟥
3. kesäkuuta: Saksa-Ukraina 0-0 🟨
26. maaliskuuta: Ukraina-Islanti 2-1 🟩
21. maaliskuuta: Bosnia ja Hertsegovina-Ukraina 1-2 🟩

F-lohko:

Turkki
10. kesäkuuta: Puola-Turkki 2-1 🟥
4. kesäkuuta: Italia-Turkki 0-0 🟨
26. maaliskuuta: Itävalta-Turkki 6-1 🟥
22. maaliskuuta: Unkari-Turkki 1-0 🟥
21. marraskuuta: Wales-Turkki 1-1 🟨

Georgia
9. kesäkuuta: Montenegro-Georgia 1-3 🟩
26. maaliskuuta: Georgia-Kreikka 1-0 (rp.) 🟩
21. maaliskuuta: Georgia-Luxemburg 2-0 🟩
19. marraskuuta: Espanja-Georgia 3-1 🟥
16. marraskuuta: Georgia-Skotlanti 2-2 🟨

Portugali
11. kesäkuuta: Portugali-Irlanti 3-0 🟩
8. kesäkuuta: Portugali-Kroatia 1-2 🟥
4. kesäkuuta: Portugali-Suomi 4-2 🟩
26. maaliskuuta: Slovenia-Portugali 2-0 🟥
21. maaliskuuta: Portugali-Ruotsi 5-2 🟩

Tšekki
10. kesäkuuta: Tšekki-Pohjois-Makedonia 2-1 🟩
7. kesäkuuta: Tšekki-Malta 7-1 🟩
26. maaliskuuta: Tšekki-Armenia 2-1 🟩
22. maaliskuuta: Norja-Tšekki 1-2 🟩
20. marraskuuta: Tshekki-Moldova 3-0 🟩


Espanja - Englanti