Sveitsi otti jalkapallon EM-kisojen 2024 avausvoittonsa Unkarin kustannuksella A-lohkon toisessa ensimmäisen kierroksen ottelussa. Arvokisadebytantti Kwadwo Duah avasi maalihanat Sveitsin 3-1-voittoon päättyneessä ottelussa.

Sveitsi ja Unkari aloittivat EM-seikkailunsa lauantaina iltapäivällä, kun A-lohko saatiin ensimmäinen kierroksen osalta päätökseen. Sveitsi hallitsi palloa heti alusta lähtien ja siirtyi jo varhain johtoon, kun suurella yleisölle tuntematon hyökkääjä Kwadwo Duah pääsi laittamaan pallon ohi Unkarin Peter Gulacsin vain 12 minuutin pelin jälkeen. Maali oli Duahille maajoukkueuran ensimmäinen vasta toisessa maaottelussa.

Bulgarialaisessa Ludogoretsissa pelaava Duah oli Sveitsin päävalmentajan Murat Yakinin valinta kärkeen ennen esimerkiksi Burnleyn Zeki Amdounia, Monacon Breel Emboloa tai AC Milanin Noah Okaforia, ja hän kiitti luottamuksesta parhaalla mahdollisella tavalla.

Sveitsi voitti avauspuoliajan lopulta maalein 2-0, kun Michael Aebischer tuplasi joukkueensa johdon hienolla maalilla vain hetki ennen taukovihellystä.

Unkari tuli toiselle jaksolle selvästi kovempaa, mutta sen maalipaikat olivat todella harvassa. Lähimpänä maalintekoa kävi Barnabas Varga, joka kuitenkin tuhri useammankin puolittaisen tilaisuuden tuoda Unkari maalin päähän.

Lopulta Varga kuitenkin onnistui. Unkarin suurin tähti Dominik Szoboszlai antoi hyvän poikkisyötön, jonka Varga onnistui viimeistelemään Sveitsin verkkoon.

Maali toi peliin uutta sähköä, ja ottelua 60 minuuttia lähes täysin hallinnut Sveitsi alkoi osoittaa hermostumisen merkkejä. Aivan varsinaisen peliajan lopussa Unkari onnistui luomaan hyvää painetta Sveitsin maalille, mutta ei paineistuksestaan huolimatta onnistunut iskemään lisäosumia.

Sveitsi sen sijaan osui vielä kertaalleen, kun vaihdosta sisään tullut Breel Embolo pääsi kesken Unkarin takaa-ajon lobbaamaan joukkueensa kolmannen maalin yli voimattoman Gulacsin.

Sveitsi nousi voitolla kolmeen pisteeseen yhdessä turnauksen avausottelussa Skotlannin kaataneen Saksan kanssa. Unkari ja Skotlanti jatkavat nollassa pisteessä.

Sveitsi – Unkari 3-1 (2-0)

13′ Kwadwo Duah 1-0
45+1′ Michel Aebischer 2-0
65′ Barnabas Varga 2-1
90+3′ Breel Embolo 3-1


Everton - Wolverhampton Wanderers
Manchester City - Nottingham Forest